Ilmajoen hankkeet

Koulujen toimintakulttuurin kehittämishanke 2015-2016


Hanke on OKM:n ja Ilmajoen kunnan rahoittama. Hanke jakautuu kolmeen osaan:

1. Opettajien ja pedagogisten ICT-tukihenkilöiden yhteistyön tiivistämiseen ja
pedagogisten tukihenkilöiden työn laajentamissuunnitelma


Tavoitteena on löytää ja kehittää Ilmajoen kunnan perusopetukseen uusia ja innovatiivisia opetus- ja oppimismenetelmiä teknologiaa hyödyntäen. Tavoitteena on myös luoda helposti lähestyttäviä ratkaisuja ja toimintamalleja ICT:n opetuskäyttöön koulun arjessa, madaltaa ICT:n opetuskäytön kynnystä ja saada koko alueen osaaminen ja voimavarat yhteiseen käyttöön.
  • Koulukohtaiset ICT-ohjaukset ja koulutukset
  • ICT-pedagogiset kehittämistiimit esiopetuksessa ja kouluissa, sisällölliset ja pedagogiset ratkaisut, ICT-mentorit apuna opettajien työssä
  • ICT-pedagogiset kahvilat (haasteet ja verkottuminen) 
  • Google Apps for Education (Gafe) käyttöönotto (oppilaat ja opettajat voivat toimia verkossa keskitetysti ja pystyvät viestimään keskenään yhteisellä alustalla, mm. oppilaskuntien työn tehostaminen). 

2. Oppimaan oppimisen vahvistaminen, oppimismotivaation kasvattaminen ja koulupudokkuuden ehkäiseminen

Tavoitteena on lisätä oppilaiden oman elämänhallinnan kykyä järjestämällä kuntaan esim. sosiaalialan koulutuksen omaavan aikuisen (kasvatushenkilö) läsnäolo, jotta varhainen puuttuminen olisi mahdollista. Kasvatushenkilö kiinnittää huomioita erityisesti seuraaviin: oppilaiden poissaolot, heikko koulumenestys, häiriköiminen tai vetäytyminen. Tehtävään kuuluu yhteistyö huoltajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Työntekijä motivoi lisäksi oppilaita ja koulun henkilökuntaa kehittämään yhteisöllisesti ympäristöään ja ilmapiiriä.

3. Koulun toimintakulttuurin vahvistaminen edistämällä oppilaiden osallisuutta ja tukemalla oppilaskuntien toimintaa, kodin ja koulun välistä yhteistyötä sekä työrauhaa ja kouluyhteisön hyvinvointia

Oppilaskuntien vastaavia koulutetaan. Eri koulujen oppilaskuntien hallitusten jäseniä koulutetaan yhteisesti. Oppilaskuntatoiminnassa olevien oppilaiden tieto- ja viestintätekniikan käyttöä (esim. Gafe) hyödynnetään enemmän kokouksissa. Huoltajia ja opettajia koulutetaan kodin ja koulun yhteistyömahdollisuuksista. Tuetaan oppilaskuntien hankintoja kouluhyvinvoinnin parantamiseksi.

Vuosiluokkien 0-2 oppiainekokonaisuuksia suunnitellaan vuosiluokattomaan esi- ja alkuopetukseen sekä joustavien menetelmien käyttöön vuosiluokkaisessa opetuksessa. Luokkien 0-2 oppiainesisältöjä pilkotaan oppiainekokonaisuuksiksi siten, että ne palvelevat vuosiluokatonta esi- ja alkuopetusta sekä joustavia menetelmiä alkuopetuksessa. Tavoitteena on koostaa monialaisia kiireettömiä oppikokonaisuuksia ja kehittää opetusmenetelmiä koko kunnan käyttöön.


eTaito


eTaito -hanke on käynnistynyt syksyn 2012 aikana ja kestää vuoden 2013 loppuun saakka. Kyseessä on OPH:n ja Ilmajoen kunnan rahoittama hanke.

Hankkeen tavoitteena on löytää oppilaskeskeisiä ja helposti lähestyttäviä työtapoja ja välineitä tvt:n opetuskäyttöön. Hankkeessa pyritään rakentamaan kouluille sellaisia teknisiä ratkaisuja, jotka tukevat erityisesti oppilaiden yhteistyötä sekä osallistumista opetukseen. Hankkeessa oppilaille tarjotaan välineitä, jotka mahdollistavat nopean tiedonhaun, mahdollisuuden yhteistoiminnalliseen sisällöntuotantoon sekä tasa-arvoiset mahdollisuudet tvt-välineiden käyttämiseen opinnoissaan. Hankkeessa pyritään huomioimaan nettisukupolven toimintamallit opetuksessa. Opettajille tarjotaan helposti lähestyttäviä tvt-välineitä, jotka tukevat opetuksen pedagogisia tarpeita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti