keskiviikko 23. syyskuuta 2015

ICT-hankkeen syyskuulumisia

Päivitellääs vähän ICT-hankkeen kuulumisia pitkästä aikaa. Hankkeen koulutukset lähtivät syyslukukauden alussa pyörimään ja niitä jatketaan hankkeen loppuun, eli jouluun saakka. Innokkaita ja osaavia tvt-kouluttajia on löytynyt kunnan opettajien joukosta ja lisää etsitään koko ajan :)

Koulukohtaisissa koulutuksissa on käsitelty pääasiassa tvt:n peruskäyttöä opetuksessa sekä verkossa olevan materiaalin hyödyntämistä opetuksessa.

Pedagogisia iltapäiviä on pidetty tälle syksylle muutama. Ensimmäisen aiheena oli Pinterest opetuksessa. Toisen iltapäivän aiheena uudessa opetussuunnitelmassakin ajankohtaiseksi tuleva ohjelmointi. Ohjelmointijuttuihin kannattaa tutustua esimerkiksi Koodaustunti-sivustolla sekä Scratch:n parissa.

Lokakuussa luvassa pedagogia iltapäiviä Chromebookkien / GAFE:n, eli Google Apps For Education käytöstä opetuksessa sekä erityisesti alkuopetukseen suunnattu ohjelmointi-iltapäivä, jossa tutustutaan ohjelmointiin ilman koneita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti