torstai 5. maaliskuuta 2015

ICT-koulutushanke

Uutta ICT-koulutushanketta on käynnistelty Ilmajoella loppusyksystä 2014 alkaen. Kyseessä on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka koskettaa perusopetuksen 1.-9.-luokkien opettajia.

Hankkeen päätavoitteena on löytää ja kehittää Ilmajoen kunnan perusopetukseen uusia ja innovatiivisia opetus- ja oppimismenetelmiä teknologiaa hyödyntäen. Tavoitteena on myös luoda helposti lähestyttäviä ratkaisuja ja toimintamalleja ICT:n opetuskäyttöön koulun arjessa, madaltaa ICT:n opetuskäytön kynnystä ja saada koko alueen osaaminen ja voimavarat yhteiseen käyttöön.

Käytännössä jatketaan eteenpäin siitä, mihin eTaito-hankkeen parissa päästiin. Kouluilla järjestetään vuoden 2015 aikana koulujen tarpeisiin ja laitteistoresursseihin sopivaa pedagogista ICT-koulutusta. Koulukohtaisten ICT-ohjausten lisäksi järjestetään kaikille kunnan opettajille avoimia pedagogisia nettikahviloita, joissa keskustellaan yhteisesti tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöön liittyvistä haasteista ja jaetaan ideoita.

Aiheesta lisää uutisia kevään mittaan, kun koulutukset saadaan käyntiin.